Päivä 9, 27.6.2014, Pärnu - Tallinna - Helsinki

5 km
Bussiliput 2x3€ (sis. pyörät),
ruokailu Tallinnassa 51,50€,
laivaliput 2x29€, sekä laivaliput pyörille 2x5€
Yhteensä 125,50€

Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat ja polkaisimme bussiasemalle.

Odottavia matkustajia Tallinnaan vaikutti oleva huolestuttavan paljon suurten kassiensa kera. Onneksi vuoroja oli tarjolla useita, jos ensimmäiseen ei mahtuisi seuraava lähtisi tunnin sisällä. Timo pakkasi kärryn kassiin ja koska olimme kuitenkin päättäneet mahtua mukaan, toimimme nopeasti ja saimme kuin saimmekin fillarit ujutettua bussin tavaratilaan.

Pientä harmistusta oli liikennöitsijän pakkausapulaisella havaittavissa, kun hän joutui järjestelemään tavaratilan uudelleen pyöriemme takia. Matka Tallinnaan Taisto Transport AS:n kyyditsemänä kesti sovitun 2,5 tuntia.

Viimeisen kerran viivasuoria teitä, pelto- ja metsämaisemia. Tallinnassa päätimme käydä tervehtimässä matkanjärjestäjää ja antamassa hyvää palautetta retkijärjestelyistä. Saimme vielä parkkeerata pyörät heidän pyörätelineisiin ja pyörälaukut välivarastoitua toimistoon, joten viimeinen päivä sujui kepeästi ilman raskaita kantamuksia.

Päivä kului Tallinnassa aikaa kuluttaen. Pitkän lounaan lasku muistutti jo Suomen hinnoista, mutta toisaalta, ei voi valittaa että kulut olisivat päätä huimanneet.

Satamaan kurvasimme väärän sataman kautta, mutta koska olemme aina hyvissä ajoin liikenteessä, ei kiirettä ollut. Pyörät pääsevät laivaan ensimmäisinä, tällä kertaa mukana oli toinen pyöräilevä pariskunta.

Sidoimme fillarit mustekaloilla kaiteisiin, uskalsimme jättää sivulaukut ja peräkärryn laukun autokannelle ja siirryimme yläkertaan nauttimaan merimaisemista ja ah, niin mukavasta yllätyksestä: Timon tilaamasta kuohuviinistä! Helsingissä polkaisu Jätkäsaaresta kotiin, mittarilukemana 499,8 km, jonka uskallamme pyöristää 500:aan!

Mahtava reissu, lämpimästi suosittelemme pyörämatkailua eteläiseen naapurimaahamme.

27.6.2014, päivä 8, Varbla - Pärnu

75,6 km (ohjelman mukaan 70 km)

Kulut: lounaat 8,50€, päivälliset 48€
Yhteensä: 56,50€

Aamulla samat rutiinit, kamojen pakkaus ja aamiainen. Aamiainen on myös joka aamu jännittävä asia, että mitähän tällä kertaa tarjolla. Varblassa oli kirsikka-teemaviikot (kirsikkamehua, -hilloa ja -jogurttia), ei henkilökohtainen lempparini mutta ei sitä kauheasti voi nirsoillakaan, kun edessä 75 kilometriä polkemista.

Reitti oli alun viiden sorakilometrin jälkeen asfalttitietetä läpi metsien, peltojen, metsien, peltojen, metsien ja peltojen. Väliin mahtui jokunen kylä ja jokunen kauppa. Oppaamme kertoi ensimmäisen varastojen täydennysmahdollisuuden olevan vasta Töstamaassa, mutta oli siinä muutama kauppa avoinna matkan varrellakin. Ruokapaikkoja oli myös Töstamaassa yhden mainitun lisäksi useampia,  valitsimme yhden näkemistämme baareista. Taas kerran tuhtia kotiruokaa, Timolle siankyljys, Arjalle silakkapihvit ja molemmille vesi-juomat, loppusumma alle 10 euroa.

Taas oli energiaa jatkaa sitä samaa, uuvuttavaa tietä eteenpäin. Eiliset synkät pilvet etelässä ennakoivat vesisadetta tälle päivälle, niin myös kävi. Sadevaatteet päälle ja matka jatkui. Oikeastaan hankalin sää on paikalliset sadekuurot. Koko setin kengänsuojista hansikkaisiin repiminen päälle  ja pois tienpientarella keikkuen ei ole kovin mieluisaa hommaa.

Tästäkään siirtymästä ei jäänyt paljoa kommentoitavaa. Loppupäässä oli tarjolla myös vaihtoehtoinen reitti rantaviivaa pitkin, mutta väsyneinä ja huonossa säässä lisäkilometrit eivät houkutelleet. Sen sijaan poljimme muutaman kilometrin lähes moottoritieolosuhteissa, olisikohan ollut moottoriliikennetie vai mikä, mutta vilkkaassa liikenteessä ajoradan oikeassa reunassa. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi pyörätie ja niin taas selvittiin siitäkin haasteesta. Saavuimme Pärnuun noin neljän maissa ja löysimme reitin viimeiseen majapaikkaamme Pärnu Yacht Clubille helposti kartan ohjeiden kanssa.

Vielä viimeinen illallinen jostain ja sitten huilaamaan. Kovin suurta ennakkotutkimusta emme tehneet, vaan valitsimme muutamasta keskustan ravintolasta. Terassi oli ihan ok, suurin osa turisteista oli suomalaisia. Pärnussa oli siis on jo lomakausi alkanut. Pippuripihvit punaviinillä, jälkkäriksi kakku ja blinit ja se oli sitten siinä. Nyt pitäisi sitten saada ajatusmaailma ruokailussa käännetyksi taas kulutusta vastaavaksi, jatkossa ei ehkä enää pala 2000 kaloria päivässä. Ruoka ei ollut ihan niin herkullinen kuin olisin juhlahetkeä varten toivonut, mutta saihan sillä vatsansa täyteen. Hinta oli tervetuloa-normaaliin-maailmaan: 48€.

Kaupungissa kiertely jäi melko vähiin. Jotenkin koko kuluneen viikon hienojen luontoelämysten, mielenkiintoisten kohtaamisten ja eriskummallisen aikamatkan  jälkeen kävely turistikaduilla ei houkuttanut. Jatkoimme suoraan majapaikkaamme Yacht Clubille, joka vasta eri maailmaa olikin.

Illalla huolestutti saako unta lainkaan, naapurihuoneesta kuului elämän ääniä, käytävässä kuljettiin ja alapuolella soitti illan orkesteri menomusaa. Onneksi oli korvatulpat ja I-pod, muuten olisi voinut tulla pitkä ja uneton yö.

Lähetetty iPadista

25.6.2014, päivä 7, Pöide - Varbla

66 km (ohjelman mukaan 62 km)

Kulut: lautta matkustaja 2x2,60 ja pyörä 2x1,10, dinneri 2x11,75€ ,
Yhteensä: 30,90€

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen heräsimme taas kuin uudestisyntyneinä uuteen,tällä kertaa aurinkoiseen aamuun. Hiljaisempaa ei olisi voinut olla. Ei edes kelloa tikittämässä. Aamiaisen olimme tilanneet 8:30 ja isännän vielä sytytellessä kynttilöitä ja laittaessa klassista musiikkia soimaan, totesimme että emme ehkä lähdekään täältä ikinä pois. Lähtiessämme ilmoitin myös, että puutarhurin jäädessä eläkkeelle olen enemmän kuin kiinnostunut hakemaan paikkaa. Isäntä lupasi ilmoitella, ja toivotteli tervetulleeksi myös ennenkin sitä. Ihan mahtava paikka, jos se jollekin vielä jäi epäselväksi.

Aamiaisen jälkeen oli pakko palata todellisuuteen ja pakata taas tavarat ratsun selkään. Onneksi aurinko paistoi, joten ei tarvinnut kovin huonolla mielellä lähteä urakoimaan päivän etappia.

Ohjelmassa olisi ollut useampaakin katsomiskohdetta, mutta tänään olimme jotenkin orientoituneet polkemispäivään. Osa nähtävyyksistä tuli nähdyksi matkan aikanakin, esim. Eemu-tuulimylly (ei pysähdytty) ja Puhtu-Laelatu luonnonsuojelualue, jonka läpi reitti kulki. Puhtu on aiemmin ollut saari, joka sittemmin on muuttunut osittain ihmisenkin rakentamana, niemimaaksi. Tie kulki pengertä pitkin ja tuuli oli navakka. Alueen kasvisto oli runsasta ja monipuolista, tiet vaihtelivat melko kapeistakin kärryteistä normaaleihin maanteihin. Täristystä oli riittämiin pienemmillä poluilla, samoin irtokiviä, mutta mitenkään ylitsepääsemättömän haasteellinen ajopäivä ei todellakaan ollut.

Puoli kolmen maissa saavuimme Varblan Puhkekülaan ja Ranna motelliin. Kovasti reipas ja ystävällinen tyttö oli taas respassa vastassa, siitä tulee niin hyvälle mielelle ja tuntee itsensä tervetulleeksi, kun näkee, että meitä on odotettu. Ei sinällään ihme, että olemme olleet odotettuja, Haapsaaren ja Kuressaaren hotellimajoituksia lukuun ottamatta olemme olleet suunnilleen ainoita asiakkaita.

Enempää merenrannassa majoitus ei juurikaan voisi olla ja huoneesta luonnollisesti upea merinäköala. Päivällinen piti tilata etukäteen aamulla tekstiviestillä. Onneksi näin teimme, sillä lähialueella ei ollut tarjolla muita ruokailumahdollisuuksia.

Asettauduimme sviittiimme. Täälläkin hintaan sisältyy 2h+kylpyhuone, ja ihailimme upeaa merenaavaa. Ruokailu tuli juuri sopivaan väliin, paistettu lohi, perunat ja grillatut kasvikset olivat jälleen oikea valinta. Jälkiruuaksi söimme perinneruokaa nimeltä kama, tarjoilija kertoi sen olevan eräänlaista hapankermaa. Jos kaloreita päivän polkiessa kuluu, niin kyllä niitä helppo on myös kerryttääkin täällä. Kahdeksan päivää autoilua tällä ruokavaliolla ja voisi vaa'an lukemat yllättää lomaltapalaajan.

Nyt on taas palautumisen aika. Virikkeitä blogin kirjoittamisen tai merelle tuijottelun lisäksi ei juurikaan ole. Netti toimii täällä Virossa hyvin, some-päivityksistä olemme seuranneet maailman menoa, muuten olemme aika hyvin onnistuneet uutispimennossa olemaan. Rentouttavaa sekin. Tuntuu, että lomailtu on koko rahan edestä, fyysiset ja psyykkiset akut ovat latautuneet todella hyvin!

24.6.2014, päivä 6 Kuressaare - Pöide

58,5 km (ohjelman mukaan 49 km)

Kulut: pihtlan eväät 5€, lounaat + vichyt 12,70€, Orissaaren kauppa 15,90€,
Yhteensä 33,60€

Tänään oli ohjelman mukaan matkaa 49 km, mittarin mukaan 58 km. Yhtäkaikki, ehdottomasti sen arvoista. Sanoisin, että koko tämä 350 kilometriä on ollut sen väärti, että edessä oli yöpyminen Otin kartanon itä-aasia-sviitissä.

Yöllä heräsimme sateen ropinaan, aamulla verhon takaa näkyi kaistale harmaata taivasta, joten lyhyeksi jäi eilisiltainen ilo auringonpaisteesta.  Aamulla olimme luonnollisesti aamiaissalin ensimmäiset asiakkaat heti klo 7:00 tarjoilun alkaessa. Aamiainen oli runsas ja ravitseva, ja tarpeeseen taas tulikin, sillä tulevalla etapilla ei ollut yhtään ruokapaikkaa.

Alan toistaa itseäni, mutta tänäänkään siirtymällä ei ollut virikkeitä tarjota. Pyöräilyolosuhteet ovat erinomaiset: asfaltti on hyväkuntoista, liikennekulttuuri kohteliasta, mutta pakko sanoa, että tylsiähän nämä kylien väliset pätkät ovat. Peltoja ja pöpelikköä tai metsiä. Hienoja metsiä kyllä, mutta ei mitenkään vaihtelevia. Pelloillakin on joskus elämää, lehmiä tai lampaita, välillä jopa haikara, mutta niistäkin alkaa eksotiikka olla jo kaukana.

Ensimmäisen kaupluksen pihalla Pihtlassa pysähdyimme täydentämään eväsvarastoja. Keksi- ja teetauko pidettiin kaupan rappusilla. Ja taas jatkettiin ja jatkettiin. Siinä vaiheessa kun 50 kilometriä alkoi tulla täyteen ja merkkejäkään perille saapumisesta ei ollut, alkoi hieman väsyttää. Psykologinen oireyhtymä, oli matka mikä tahansa, aina ne viimeiset kilometrit ovat vaativimpia.

Sää oli vaihteleva, välillä satoi, välillä paistoi. Sadekamat päälle ja pois tienposkessa keikkuen, ei ole yksinkertaista eikä varsinkaan kovin nopeaa toimintaa. Onneksi siellä täällä oli katoksellisia bussipysäkkejä, joissa saattoi pitää sadetta, syödä eväitä ja tutkia karttaa.

Puolen päivän jälkeen saavuimme Pöideen,  Otin kartanon kyltit löytyivät helposti. Iso suljettu rautaportti kivileijonien vartioimana sai meidät taas tuntemaan itsemme alueelle luvatta tunkeutujiksi. Kartano näytti autioilta, mutta suljettu-kylttiä ei näkynyt, joten jatkoimme sisälle. Huhuilin ja huutelin, ei vastausta, pimeää ja hiljaista. Istuimme terassille hengähtämään ja odottelemaan. Hetken päästä Timo huomasi kolkuttimen, käytti sitä reippaaseen tyyliinsä ja heti ilmestyi isäntä ovelle toivottomaan tervetulleeksi.

Pyöräilykengät oli ihan pakko riisua jo hallissa, ei voinut ajatellakaan kulkevansa sadetamineissa sisätiloihin. Isäntä näytti huoneemme, ei hassumpi... Tällä kertaa oli pakko sijoitella tavarat huolellisesti kaappeihin, sillä huoneessa ei vaan voinut jättää läjiä lojumaan mihinkään.

Kyselimme ruokailumahdollisuuksia, niitä tilalla ei ollut ja lähinkin vasta Orissaaressa. 16 kilometrin polkaisu ei juuri sillä hetkellä innostanut, mutta isännän nokkeluus ja palvelualttius ratkaisivat pulman. Saisimme kyydin Orissaareen paikalliselta pariskunnalta, jotka olivat juuri lähdössä kartanolta, ja kun olisimme valmiit isäntä itse tulisi meidät kyliltä noutamaan. Olipa mukava istua auton takapenkillä. Timon mielestä keikka olisi pitänyt hoitaa fillarilla. Minä olin tässä tapauksessa joustava ja suostuin tinkimään periaatteistani.. Söimme pubi-lounaan Valge Vareksessa, teimme hiukan eväsostoja iltaa ajatellen Konsumissa ja tilasimme kuljettajamme noutamaan meidät. 

Seuraavaksi ohjelmassa oli isännän opastama kartanokierros. Neuvostoliton aikana kartano  toimi jonkinmoisena traktorikeskuksena, ennen sotia saksalaisen paronittaren kesähuvilana. Nykyinen omistaja osti kartanon erittäin huonokuntoisena ja  hän on korjaillut sitä hiljalleen 17 vuoden ajan. Nyt projekti on aika lailla loppusuoralla, yläkerrassa oli vielä jonkin verran tilaa keskeneräisenä, mutta majoitusbusiness pyörii kyllä siitäkin huolimatta. Eri teemoin sisustettuja huoneita oli viisi, lisäksi salonki ja  kirjasto.

Kierroksen jälkeen vetäydyimme sviittiimme. Etuosassa oli sohvaryhmä ja takka, makuuhuone oli peremmällä. Koko kartano huoneineen ja puutarhoineen on varsinainen elämys. Paljon pieniä, humoristisia tai liikuttavia yksityiskohtia, kuten pieni linnunpesä ulko-oven pielessä olevassa lasimaljassa. Keittiöpuutarhassa oli rehevä yrttimaa. Sen annista saimme nauttia, kun isäntä kutsui meidät vielä illalla keittiön takan ääreen iltateetä nauttimaan. Ehkä parasta yrttiteetä ikinä! Täytyy sanoa, että vaikka säät eivät ehkä olekaan parhaimmillaan näin kesäkuun puolella vielä, niin on tässä sesongin ulkopuolella reisssaamisessa hyvätkin puolensa. Ainoina asiakkaina tunsimme itsemme ihan kuninkaaksi ja kuningattareksi eksklusiivisen palvelun ansiosta.

Kylillä olisi ollut tarjolla juhannusaaton ohjelmaa monessakin paikassa. Hetken mietimmekin asiaa, mutta kuluneen viikon kokemuksella totesimme, että kellahdamme petiin varmaan noin yhdeksän pintaan. Niin kävi, ja Saarenmaan valgiat yöt jäivät kokematta tälläkin kertaa.

Lähetetty iPadista

23.6.2014, päivä 5, Leisi - Kuressaari

56 km (51 km ohjelman mukaan)

Kulut: pullat ja kahvit 1,80, letut, olut, vesi ja kahvit 14.50€, possuvartaat, vesi ja olut 23€

Yhteensä 39,30€

Huomenta Saarenmaalta.
Aamu valkenee valitettavan harmaana, sadekuurojakin mahdollisesti luvassa. Aamiainen kolahti pöytään tasan klo 8:30 sopimuksen mukaan. Täälläkin tarjolla uunissa paistettua juustomunakasta, mustaa mallasleipää ja tavanomaiset särpimet, mehut ja kahvit. Niiden voimalla ajetaan seuraavat 25 kilometriä seuraavan ruokapaikkaan.

Hotelli Staadion Kuressaareen päästyämme takana on jälleen n. 60 kilometriä suoraa asfalttitietä. Välillä metsän keskellä, välillä peltojen keskellä, joukossa muutama T-risteytys. Tästäkään päivästä ei paljoa raportoitavaa siis ole. 

Aamupäivän taukokahvin jälkeen seikkailimme hetken arvatenkin vanhan kolhoosin pihamailla. Jännä paikka, aivan rempallaan kaikki, mutta kuitenkin esim. uudet ikkunat.  Ehkä kiinteistönvälittäjä on saanut sen hiljattain kaupaksi myyntilauseella "Sinä, joka et pelkää haasteita. Tässä sinulle oivallinen projekti..." Urban exploreria harrastaville tämä maa olisi paratiisi.

Sitten taas sitä viivasuoraa asfalttia seuraavaan kohteeseen. Kaali-kraaterin Kraateri nyt ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta tulipahan käytyä. Toinen syy 2x3 km:n koukkaukseen oli lounaspaikkojen vähyys välillä  Leisi-Kuressaare. Söimme trahteerissa kevyen lounaan, odottelimme sadekuuron loppumista ja jatkoimme matkaa. Ja törmäsimme jälleen saksalaisiin ystäviimme. Kuten huomaatte, emme ole vielä esittäytyneet.Loppumatka oli yhtä kiinnostava kuin alkumatkakin. Loputonta pyörittämistä ihan kyllästymiseen asti. Onneksi juuri ennen saturaatiopistettä saavuimme hotelli Staadionin pihaan. Ja kuten nimikin sanoo, niin urheilukentän laidalla ollaan. Asettautumisen jälkeen iltaruuan metsästykseen, vaihteohtojakin oli melko useita. Kesäisin täällä lienee valtava kuhina, nyt tilaa löytyi helposti joka paikaista. Valitsimme summamutikassa jonkun ja se oli ihan ok. Söimme porsaanvartaat, 9€ per annos, ei liian raskas, mutta nälkä lähti. Jälkkärileivoksen ajattelimme nauttia oikeassa kohvik-paikassa, mutta sopivaa kahvilaa ei matkan varrelta yllättäen löytynytkään, joten tästä päivästä tuli retken ensimmäinen kakuton päivä. Onneksi sentään ostimme pullat Karjan leipomosta, ettei ihan kokonaan herkutta jääty!

Turisteja on Viron lisäksi jonkun verran Suomesta, Latviasta ja Saksasta.  Hotellin vastaanottovirkailija, vanhempi herra, puhui erinomaisen hyvää suomea ja saksaa.

Ei tämä nyt mitenkään mahdottoman vaivan takana olisi lomamatkallakaan tulla. Tallinnasta bussilla muutamassa tunnissa. Tunnelma kuin keski-Euroopassa. Haapsaluun verrattuna Kuressaari vaikuttaa vauraammalta. Haapsalussa oli korjausrakentamista paljon käynnissä, mutta enemmän oli huonokuntoisia rakennuksia jäljellä. Täällä ollaan ehkä pidemmällä, rappioromantiikka ei niinkään enää näy katukuvassa, keskustassa ainakaan. EU:n tukikylttejä seisoo siellä täällä, mm. Piispanlinnaa restauroidaan ja urheilustadionia rakennetaan EU-varoin. Hyvä niin.

Lähetetty iPadista

22.6.2014, päivä 4, Kärdla - Leisi

66,2 km (ohjelman mukaan 55 km)

Kulut: kahvit ja rapaperitortut 5,60, lounas 2 kalaa ja vedet 22,70€, jäätelöt 1,70€, olut 2,50, tee ja kahvi 1,80, liput 7,40, illallinen 2x3,50
Yhteensä: 48,70€

Takana pitkä päivä ja pitkä matka. Siltikään ei kovasti väsytä, sillä tällä matkalla runsaan liikkumisen lisäksi olemme panostaneet sekä lepoon että varsinkin tankkaukseen. Aamiainen gasthausissa oli runsas ja maittava, varmaan paras tähänastisista. Fiilis näissä bed&breakfasteissa on jännä, välitön ja mutkaton. Tai riippuu tietysti paljon isäntäväestä ja muista vieraista, mutta ainakin Kivijüressa oli tosi mukavaa olla. Aamiaspöydässä nauttivat meidän lisäksemme yksi sveitsiläinen motoristipariskunta ja saksalainen tuttavapariskuntamme Hannoverin seudulta. Emäntä kertoi, että enempää hänellä vieraita ei kerrallaan olekaan, koska huoneita on vain kolme. Aika mukavalta kesätyöltä vaikutti. Fillaristit ovatkin varmaan hyviä asiakkaita; tulevat myöhään, käyvät suihkussa ja kaatuvat sänkyyn. Tulevat aamiaiselle (tosin syövät paljon) ja lähtevät varhain. Eivät jaksa pitää meteliä tai viettää huonoa elämää.

Majatalo sijaitsi liikkumisen kannalta hyvässä paikassa, ensimmäisen risteyksen jälkeen olimme jo päätiellä. Meille kerrottiin, että ensimmäiset kolme kilometriä olisi soratietä ja tietöitä. Todellisuudessa pätkä oli viiden kilometrin pituinen, mutta onneksi oli lauantai, joten tietyöläiset olivat viikonlopun vietossa. Muuta liikennettä kyllä oli jonkin verran. Sora oli melko suurta ja pyöreää kiveä, rengasrikoilta vältyttiin.

Aikamme täristeltyämme saavutimme asfaltin ja kylläpä taas rullasi kevyesti. Ensimmäinen osuus oli tänäänkin puuduttavan yksitoikkoista metsätaivalta, joten poljimme reipasta vauhtia Kassarin saarelle saakka. Oppaamme mainitsi nähtävyydeksi vanhan villatehtaan ja näin käsityönystävänä halusin sen ehdottomasti katsastaakin. Asiaa puolsi myös maininta viihtyisästä kahvilasta.

Vaemlan Villavabrik oli hieno. Rakennus vuodelta 1841 oli alunperin rakennettu Vaemlan kartanon heinäladoksi. Kyläkaupan ja jauhomyllyn kautta se muutettiin lopulta Neuvostoliiton aikana villatehtaaksi. Uuden elämän rakennus sai  vuonna 1992, jolloin se korjattiin ja villatehdas aloitti toimintansa uudelleen.  Toivottovasti se saa elää nyt tätä elämäänsä mahdollisimman pitkään, koneet ainakin näyttivät siltä, että ne kestävät ikuisesti. Jos joku osa menisikin rikki, sen voi varmasti korjata. Ei muoviosia, ei made-in-china-tekniikkaa. Paikallisten lampureiden toimittama villa kehrätään langoiksi, josta paikalliset käsityöläiset kutovat lapasia, liivejä, villapuseroita ja pipoja. Tuotteet myydään tehtaanmyymälässä. Helppoa ja yksinkertaista, eikä kovinkaan suuri hiilijalanjälki.Vaikka Timon peräkärryyn varmasti vielä yksi kaunis (ja edullinen: 62€!) villapaita olisikin mahtunut, jätin sen kuitenkin ostamatta.

Seuraava katselukohde oli kolmen kilometrin päässä päätieltä sijainnut Kassarin kappeli. 

Remontin yhteydessä syntyhistoria on pystytty paikallistamaan 1700-luvulle. Sodasta kappeli selvisi onneksi melko pienin vaurioin. Kirkko avattiin yleisölle jälleen vuonna 1992. Kappeli sijaitsee metsän keskellä, sähköä ei ole, joten jumalanpalveluksetkin toimitetaan kynttilän valossa. Hiljentyminen luonnon ja kappelin kauneuden keskellä oli tervetullut kokemus pyöräilyn lomaan.

Listalla oli tarjolla vielä Sääretripin niemenkärkeä, lintutornia ja erilaisia museoita, mutta olimme tyytyväisiä päivän kulttuuriantiin näillä kahdellakin kokemuksella.

Päivä oli tuulinen, etenkin Kassarin rannoilla. Ilma oli melko viileä (+13 ehkä), joten tuulikaan ei ollut mikään lempeä kesätuulen kosketus. Onneksi polkiessa pysyy suht lämpimänä, ainoastaan sormet palelivat, mutta emme antaneet periksi vaihtamalla ajohanskoja pitkäsormisiin malleihin. Tie kaartuili saaren ääriviivojen mukaan, joten ajoittain saimme nauttia myös myötäisestä tuulesta ja silloin matka sujuikin vauhdikkaasti.

Lounastimme oppaamme mainitsemassa virolaista perinneruokaa tarjoavassa grilliravintolassa. Se oli pieni vikatikki, kyseessä oli moderni kongressikeskus, ruoka täkäläisen mittapuun mukaan kallista (lohi 12,50€) ja ei niin kovin mieleenpainuvaa. Mutta koska muustakaan emme tienneet ja tankata piti, niin näin oli pakko tehdä. Noin kilometrin polkastuamme tien varressa oli mukavan näköinen paikallinen taverna, jossa oli kuulemma hyvää lammasta. Saksalaiset olivat tehneet paremman ratkaisun.

Lauttoja Saarenmaalle on kaksi vuorokaudessa, klo 12 ja klo 18:30. Valitsimme jälkimmäisen, joten meillä oli käytännössä koko päivä aikaa ajella runsaat 60 km. Jossain vaiheessa loppumatkasta saavutimme saksalaiset ystävämme ja ajelimme hetken matkaa heidän kanssaan. Rouvalla oli jalkakipuja liian isokokoisen pyörän takia. He olivat ostaneet pyörämatkan vuokrapyörien kanssa. Jäimme taas kerran pohtimaan keskenämme, että kumpi kannattaa; nähdä vaiva kaluston kuljettamisesta ja tietää ja tuntea, että alla on oma fillari, vai päästä helpommalla ja ottaa riski, että sopiva pyörä löytyy vuokraamosta. Ehkä oman pyörän mitat, mittanauha ja satula mukaan vuokraamoon? Vuokrapyörät pariskunta jättää Pärnuun hotellille, sen jälkee hyppääväät huolettomina bussiin, kun me taas menemme hyvissä ajoin linja-autoasemalle tyrkylle, että mihin bussiin mahtuisi kaksi pyörää ja peräkärry. Onneksi Pärnu-Tallinna-välillä on 15 vuoroa, joten emmeköhän me johonkin bussiin mahdu.

Saavuimme  Sorun lauttasatamaan pari tuntia ennen laivanlähtöä. Alueella oli leirintäalue, vierasvenesatama, jazz-festivaalit ja muutama teltallinen erilaisia ruukkujen ja rumpujen myyjiä sekä yksi vuohi. Meno oli sivistynyttä ja leppoisaa, ei mäyräkoirapahveja eikä känniörveltäjiä. Aurinko paistoi ja muurin vieressä oli melkein lämmintä istuskella ja lepuutella jalkojaan. Lauttajonossa tuuli puolestaan oli niin hyytävä, että saksalaisrouvan Haapsalusta ostama kirjailtu villapipo ei ollut yhtään liioiteltua. 

Laiva oli samantyyppinen kuin Turun saariston yhteysalukset. Autot alakannelle, ihmiset yläkannelle ja "salonkiin." Matka maksoi yhteensä 7,40€, reisija 2,60€ ja jalgratas 1,10€, matka kesti tunnin. Synkät sadepilvet Saarenmaan yltä olivat onneksi kaikonneet ja viimeiset kuusi kilometriä oli mukava rullailla sateen jälkeisessä, vehreässä maisemassa. 

Väljä turismtalu löytyi helposti.

Majataloa piti vanha pariskunta. Vaikka kaikki rakennukset olivat siistejä, kunnostettuja ja uusia, on täällä jotenkin pysähtynyt aika. Ehkä se on tämä hiljaisuus ja kaappikellon raksutus.
Pyörät vajaan ja illallispöytään. Taas mietimme miten pärjäisi kasvissyöjänä. Varmasti olisi syytä ilmoittaa jo matkaa tilatessa, että kasvisruokaa kiitos, sillä paikan päällä vaihtoehtoja ei ole. Tällä kertaa lautasella odotti riisiä, kanaa ja kastiketta, illallinen maksoi 3,50€. Huone siisti ja valoisa, peti kutsui tänäänkin varhain. Kokematta jäi Saarenmaan valkeat yöt.