22.6.2014, päivä 4, Kärdla - Leisi

66,2 km (ohjelman mukaan 55 km)

Kulut: kahvit ja rapaperitortut 5,60, lounas 2 kalaa ja vedet 22,70€, jäätelöt 1,70€, olut 2,50, tee ja kahvi 1,80, liput 7,40, illallinen 2x3,50
Yhteensä: 48,70€

Takana pitkä päivä ja pitkä matka. Siltikään ei kovasti väsytä, sillä tällä matkalla runsaan liikkumisen lisäksi olemme panostaneet sekä lepoon että varsinkin tankkaukseen. Aamiainen gasthausissa oli runsas ja maittava, varmaan paras tähänastisista. Fiilis näissä bed&breakfasteissa on jännä, välitön ja mutkaton. Tai riippuu tietysti paljon isäntäväestä ja muista vieraista, mutta ainakin Kivijüressa oli tosi mukavaa olla. Aamiaspöydässä nauttivat meidän lisäksemme yksi sveitsiläinen motoristipariskunta ja saksalainen tuttavapariskuntamme Hannoverin seudulta. Emäntä kertoi, että enempää hänellä vieraita ei kerrallaan olekaan, koska huoneita on vain kolme. Aika mukavalta kesätyöltä vaikutti. Fillaristit ovatkin varmaan hyviä asiakkaita; tulevat myöhään, käyvät suihkussa ja kaatuvat sänkyyn. Tulevat aamiaiselle (tosin syövät paljon) ja lähtevät varhain. Eivät jaksa pitää meteliä tai viettää huonoa elämää.

Majatalo sijaitsi liikkumisen kannalta hyvässä paikassa, ensimmäisen risteyksen jälkeen olimme jo päätiellä. Meille kerrottiin, että ensimmäiset kolme kilometriä olisi soratietä ja tietöitä. Todellisuudessa pätkä oli viiden kilometrin pituinen, mutta onneksi oli lauantai, joten tietyöläiset olivat viikonlopun vietossa. Muuta liikennettä kyllä oli jonkin verran. Sora oli melko suurta ja pyöreää kiveä, rengasrikoilta vältyttiin.

Aikamme täristeltyämme saavutimme asfaltin ja kylläpä taas rullasi kevyesti. Ensimmäinen osuus oli tänäänkin puuduttavan yksitoikkoista metsätaivalta, joten poljimme reipasta vauhtia Kassarin saarelle saakka. Oppaamme mainitsi nähtävyydeksi vanhan villatehtaan ja näin käsityönystävänä halusin sen ehdottomasti katsastaakin. Asiaa puolsi myös maininta viihtyisästä kahvilasta.

Vaemlan Villavabrik oli hieno. Rakennus vuodelta 1841 oli alunperin rakennettu Vaemlan kartanon heinäladoksi. Kyläkaupan ja jauhomyllyn kautta se muutettiin lopulta Neuvostoliiton aikana villatehtaaksi. Uuden elämän rakennus sai  vuonna 1992, jolloin se korjattiin ja villatehdas aloitti toimintansa uudelleen.  Toivottovasti se saa elää nyt tätä elämäänsä mahdollisimman pitkään, koneet ainakin näyttivät siltä, että ne kestävät ikuisesti. Jos joku osa menisikin rikki, sen voi varmasti korjata. Ei muoviosia, ei made-in-china-tekniikkaa. Paikallisten lampureiden toimittama villa kehrätään langoiksi, josta paikalliset käsityöläiset kutovat lapasia, liivejä, villapuseroita ja pipoja. Tuotteet myydään tehtaanmyymälässä. Helppoa ja yksinkertaista, eikä kovinkaan suuri hiilijalanjälki.Vaikka Timon peräkärryyn varmasti vielä yksi kaunis (ja edullinen: 62€!) villapaita olisikin mahtunut, jätin sen kuitenkin ostamatta.

Seuraava katselukohde oli kolmen kilometrin päässä päätieltä sijainnut Kassarin kappeli. 

Remontin yhteydessä syntyhistoria on pystytty paikallistamaan 1700-luvulle. Sodasta kappeli selvisi onneksi melko pienin vaurioin. Kirkko avattiin yleisölle jälleen vuonna 1992. Kappeli sijaitsee metsän keskellä, sähköä ei ole, joten jumalanpalveluksetkin toimitetaan kynttilän valossa. Hiljentyminen luonnon ja kappelin kauneuden keskellä oli tervetullut kokemus pyöräilyn lomaan.

Listalla oli tarjolla vielä Sääretripin niemenkärkeä, lintutornia ja erilaisia museoita, mutta olimme tyytyväisiä päivän kulttuuriantiin näillä kahdellakin kokemuksella.

Päivä oli tuulinen, etenkin Kassarin rannoilla. Ilma oli melko viileä (+13 ehkä), joten tuulikaan ei ollut mikään lempeä kesätuulen kosketus. Onneksi polkiessa pysyy suht lämpimänä, ainoastaan sormet palelivat, mutta emme antaneet periksi vaihtamalla ajohanskoja pitkäsormisiin malleihin. Tie kaartuili saaren ääriviivojen mukaan, joten ajoittain saimme nauttia myös myötäisestä tuulesta ja silloin matka sujuikin vauhdikkaasti.

Lounastimme oppaamme mainitsemassa virolaista perinneruokaa tarjoavassa grilliravintolassa. Se oli pieni vikatikki, kyseessä oli moderni kongressikeskus, ruoka täkäläisen mittapuun mukaan kallista (lohi 12,50€) ja ei niin kovin mieleenpainuvaa. Mutta koska muustakaan emme tienneet ja tankata piti, niin näin oli pakko tehdä. Noin kilometrin polkastuamme tien varressa oli mukavan näköinen paikallinen taverna, jossa oli kuulemma hyvää lammasta. Saksalaiset olivat tehneet paremman ratkaisun.

Lauttoja Saarenmaalle on kaksi vuorokaudessa, klo 12 ja klo 18:30. Valitsimme jälkimmäisen, joten meillä oli käytännössä koko päivä aikaa ajella runsaat 60 km. Jossain vaiheessa loppumatkasta saavutimme saksalaiset ystävämme ja ajelimme hetken matkaa heidän kanssaan. Rouvalla oli jalkakipuja liian isokokoisen pyörän takia. He olivat ostaneet pyörämatkan vuokrapyörien kanssa. Jäimme taas kerran pohtimaan keskenämme, että kumpi kannattaa; nähdä vaiva kaluston kuljettamisesta ja tietää ja tuntea, että alla on oma fillari, vai päästä helpommalla ja ottaa riski, että sopiva pyörä löytyy vuokraamosta. Ehkä oman pyörän mitat, mittanauha ja satula mukaan vuokraamoon? Vuokrapyörät pariskunta jättää Pärnuun hotellille, sen jälkee hyppääväät huolettomina bussiin, kun me taas menemme hyvissä ajoin linja-autoasemalle tyrkylle, että mihin bussiin mahtuisi kaksi pyörää ja peräkärry. Onneksi Pärnu-Tallinna-välillä on 15 vuoroa, joten emmeköhän me johonkin bussiin mahdu.

Saavuimme  Sorun lauttasatamaan pari tuntia ennen laivanlähtöä. Alueella oli leirintäalue, vierasvenesatama, jazz-festivaalit ja muutama teltallinen erilaisia ruukkujen ja rumpujen myyjiä sekä yksi vuohi. Meno oli sivistynyttä ja leppoisaa, ei mäyräkoirapahveja eikä känniörveltäjiä. Aurinko paistoi ja muurin vieressä oli melkein lämmintä istuskella ja lepuutella jalkojaan. Lauttajonossa tuuli puolestaan oli niin hyytävä, että saksalaisrouvan Haapsalusta ostama kirjailtu villapipo ei ollut yhtään liioiteltua. 

Laiva oli samantyyppinen kuin Turun saariston yhteysalukset. Autot alakannelle, ihmiset yläkannelle ja "salonkiin." Matka maksoi yhteensä 7,40€, reisija 2,60€ ja jalgratas 1,10€, matka kesti tunnin. Synkät sadepilvet Saarenmaan yltä olivat onneksi kaikonneet ja viimeiset kuusi kilometriä oli mukava rullailla sateen jälkeisessä, vehreässä maisemassa. 

Väljä turismtalu löytyi helposti.

Majataloa piti vanha pariskunta. Vaikka kaikki rakennukset olivat siistejä, kunnostettuja ja uusia, on täällä jotenkin pysähtynyt aika. Ehkä se on tämä hiljaisuus ja kaappikellon raksutus.
Pyörät vajaan ja illallispöytään. Taas mietimme miten pärjäisi kasvissyöjänä. Varmasti olisi syytä ilmoittaa jo matkaa tilatessa, että kasvisruokaa kiitos, sillä paikan päällä vaihtoehtoja ei ole. Tällä kertaa lautasella odotti riisiä, kanaa ja kastiketta, illallinen maksoi 3,50€. Huone siisti ja valoisa, peti kutsui tänäänkin varhain. Kokematta jäi Saarenmaan valkeat yöt.