24.6.2014, päivä 6 Kuressaare - Pöide

58,5 km (ohjelman mukaan 49 km)

Kulut: pihtlan eväät 5€, lounaat + vichyt 12,70€, Orissaaren kauppa 15,90€,
Yhteensä 33,60€

Tänään oli ohjelman mukaan matkaa 49 km, mittarin mukaan 58 km. Yhtäkaikki, ehdottomasti sen arvoista. Sanoisin, että koko tämä 350 kilometriä on ollut sen väärti, että edessä oli yöpyminen Otin kartanon itä-aasia-sviitissä.

Yöllä heräsimme sateen ropinaan, aamulla verhon takaa näkyi kaistale harmaata taivasta, joten lyhyeksi jäi eilisiltainen ilo auringonpaisteesta.  Aamulla olimme luonnollisesti aamiaissalin ensimmäiset asiakkaat heti klo 7:00 tarjoilun alkaessa. Aamiainen oli runsas ja ravitseva, ja tarpeeseen taas tulikin, sillä tulevalla etapilla ei ollut yhtään ruokapaikkaa.

Alan toistaa itseäni, mutta tänäänkään siirtymällä ei ollut virikkeitä tarjota. Pyöräilyolosuhteet ovat erinomaiset: asfaltti on hyväkuntoista, liikennekulttuuri kohteliasta, mutta pakko sanoa, että tylsiähän nämä kylien väliset pätkät ovat. Peltoja ja pöpelikköä tai metsiä. Hienoja metsiä kyllä, mutta ei mitenkään vaihtelevia. Pelloillakin on joskus elämää, lehmiä tai lampaita, välillä jopa haikara, mutta niistäkin alkaa eksotiikka olla jo kaukana.

Ensimmäisen kaupluksen pihalla Pihtlassa pysähdyimme täydentämään eväsvarastoja. Keksi- ja teetauko pidettiin kaupan rappusilla. Ja taas jatkettiin ja jatkettiin. Siinä vaiheessa kun 50 kilometriä alkoi tulla täyteen ja merkkejäkään perille saapumisesta ei ollut, alkoi hieman väsyttää. Psykologinen oireyhtymä, oli matka mikä tahansa, aina ne viimeiset kilometrit ovat vaativimpia.

Sää oli vaihteleva, välillä satoi, välillä paistoi. Sadekamat päälle ja pois tienposkessa keikkuen, ei ole yksinkertaista eikä varsinkaan kovin nopeaa toimintaa. Onneksi siellä täällä oli katoksellisia bussipysäkkejä, joissa saattoi pitää sadetta, syödä eväitä ja tutkia karttaa.

Puolen päivän jälkeen saavuimme Pöideen,  Otin kartanon kyltit löytyivät helposti. Iso suljettu rautaportti kivileijonien vartioimana sai meidät taas tuntemaan itsemme alueelle luvatta tunkeutujiksi. Kartano näytti autioilta, mutta suljettu-kylttiä ei näkynyt, joten jatkoimme sisälle. Huhuilin ja huutelin, ei vastausta, pimeää ja hiljaista. Istuimme terassille hengähtämään ja odottelemaan. Hetken päästä Timo huomasi kolkuttimen, käytti sitä reippaaseen tyyliinsä ja heti ilmestyi isäntä ovelle toivottomaan tervetulleeksi.

Pyöräilykengät oli ihan pakko riisua jo hallissa, ei voinut ajatellakaan kulkevansa sadetamineissa sisätiloihin. Isäntä näytti huoneemme, ei hassumpi... Tällä kertaa oli pakko sijoitella tavarat huolellisesti kaappeihin, sillä huoneessa ei vaan voinut jättää läjiä lojumaan mihinkään.

Kyselimme ruokailumahdollisuuksia, niitä tilalla ei ollut ja lähinkin vasta Orissaaressa. 16 kilometrin polkaisu ei juuri sillä hetkellä innostanut, mutta isännän nokkeluus ja palvelualttius ratkaisivat pulman. Saisimme kyydin Orissaareen paikalliselta pariskunnalta, jotka olivat juuri lähdössä kartanolta, ja kun olisimme valmiit isäntä itse tulisi meidät kyliltä noutamaan. Olipa mukava istua auton takapenkillä. Timon mielestä keikka olisi pitänyt hoitaa fillarilla. Minä olin tässä tapauksessa joustava ja suostuin tinkimään periaatteistani.. Söimme pubi-lounaan Valge Vareksessa, teimme hiukan eväsostoja iltaa ajatellen Konsumissa ja tilasimme kuljettajamme noutamaan meidät. 

Seuraavaksi ohjelmassa oli isännän opastama kartanokierros. Neuvostoliton aikana kartano  toimi jonkinmoisena traktorikeskuksena, ennen sotia saksalaisen paronittaren kesähuvilana. Nykyinen omistaja osti kartanon erittäin huonokuntoisena ja  hän on korjaillut sitä hiljalleen 17 vuoden ajan. Nyt projekti on aika lailla loppusuoralla, yläkerrassa oli vielä jonkin verran tilaa keskeneräisenä, mutta majoitusbusiness pyörii kyllä siitäkin huolimatta. Eri teemoin sisustettuja huoneita oli viisi, lisäksi salonki ja  kirjasto.

Kierroksen jälkeen vetäydyimme sviittiimme. Etuosassa oli sohvaryhmä ja takka, makuuhuone oli peremmällä. Koko kartano huoneineen ja puutarhoineen on varsinainen elämys. Paljon pieniä, humoristisia tai liikuttavia yksityiskohtia, kuten pieni linnunpesä ulko-oven pielessä olevassa lasimaljassa. Keittiöpuutarhassa oli rehevä yrttimaa. Sen annista saimme nauttia, kun isäntä kutsui meidät vielä illalla keittiön takan ääreen iltateetä nauttimaan. Ehkä parasta yrttiteetä ikinä! Täytyy sanoa, että vaikka säät eivät ehkä olekaan parhaimmillaan näin kesäkuun puolella vielä, niin on tässä sesongin ulkopuolella reisssaamisessa hyvätkin puolensa. Ainoina asiakkaina tunsimme itsemme ihan kuninkaaksi ja kuningattareksi eksklusiivisen palvelun ansiosta.

Kylillä olisi ollut tarjolla juhannusaaton ohjelmaa monessakin paikassa. Hetken mietimmekin asiaa, mutta kuluneen viikon kokemuksella totesimme, että kellahdamme petiin varmaan noin yhdeksän pintaan. Niin kävi, ja Saarenmaan valgiat yöt jäivät kokematta tälläkin kertaa.

Lähetetty iPadista

23.6.2014, päivä 5, Leisi - Kuressaari

56 km (51 km ohjelman mukaan)

Kulut: pullat ja kahvit 1,80, letut, olut, vesi ja kahvit 14.50€, possuvartaat, vesi ja olut 23€

Yhteensä 39,30€

Huomenta Saarenmaalta.
Aamu valkenee valitettavan harmaana, sadekuurojakin mahdollisesti luvassa. Aamiainen kolahti pöytään tasan klo 8:30 sopimuksen mukaan. Täälläkin tarjolla uunissa paistettua juustomunakasta, mustaa mallasleipää ja tavanomaiset särpimet, mehut ja kahvit. Niiden voimalla ajetaan seuraavat 25 kilometriä seuraavan ruokapaikkaan.

Hotelli Staadion Kuressaareen päästyämme takana on jälleen n. 60 kilometriä suoraa asfalttitietä. Välillä metsän keskellä, välillä peltojen keskellä, joukossa muutama T-risteytys. Tästäkään päivästä ei paljoa raportoitavaa siis ole. 

Aamupäivän taukokahvin jälkeen seikkailimme hetken arvatenkin vanhan kolhoosin pihamailla. Jännä paikka, aivan rempallaan kaikki, mutta kuitenkin esim. uudet ikkunat.  Ehkä kiinteistönvälittäjä on saanut sen hiljattain kaupaksi myyntilauseella "Sinä, joka et pelkää haasteita. Tässä sinulle oivallinen projekti..." Urban exploreria harrastaville tämä maa olisi paratiisi.

Sitten taas sitä viivasuoraa asfalttia seuraavaan kohteeseen. Kaali-kraaterin Kraateri nyt ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta tulipahan käytyä. Toinen syy 2x3 km:n koukkaukseen oli lounaspaikkojen vähyys välillä  Leisi-Kuressaare. Söimme trahteerissa kevyen lounaan, odottelimme sadekuuron loppumista ja jatkoimme matkaa. Ja törmäsimme jälleen saksalaisiin ystäviimme. Kuten huomaatte, emme ole vielä esittäytyneet.Loppumatka oli yhtä kiinnostava kuin alkumatkakin. Loputonta pyörittämistä ihan kyllästymiseen asti. Onneksi juuri ennen saturaatiopistettä saavuimme hotelli Staadionin pihaan. Ja kuten nimikin sanoo, niin urheilukentän laidalla ollaan. Asettautumisen jälkeen iltaruuan metsästykseen, vaihteohtojakin oli melko useita. Kesäisin täällä lienee valtava kuhina, nyt tilaa löytyi helposti joka paikaista. Valitsimme summamutikassa jonkun ja se oli ihan ok. Söimme porsaanvartaat, 9€ per annos, ei liian raskas, mutta nälkä lähti. Jälkkärileivoksen ajattelimme nauttia oikeassa kohvik-paikassa, mutta sopivaa kahvilaa ei matkan varrelta yllättäen löytynytkään, joten tästä päivästä tuli retken ensimmäinen kakuton päivä. Onneksi sentään ostimme pullat Karjan leipomosta, ettei ihan kokonaan herkutta jääty!

Turisteja on Viron lisäksi jonkun verran Suomesta, Latviasta ja Saksasta.  Hotellin vastaanottovirkailija, vanhempi herra, puhui erinomaisen hyvää suomea ja saksaa.

Ei tämä nyt mitenkään mahdottoman vaivan takana olisi lomamatkallakaan tulla. Tallinnasta bussilla muutamassa tunnissa. Tunnelma kuin keski-Euroopassa. Haapsaluun verrattuna Kuressaari vaikuttaa vauraammalta. Haapsalussa oli korjausrakentamista paljon käynnissä, mutta enemmän oli huonokuntoisia rakennuksia jäljellä. Täällä ollaan ehkä pidemmällä, rappioromantiikka ei niinkään enää näy katukuvassa, keskustassa ainakaan. EU:n tukikylttejä seisoo siellä täällä, mm. Piispanlinnaa restauroidaan ja urheilustadionia rakennetaan EU-varoin. Hyvä niin.

Lähetetty iPadista

22.6.2014, päivä 4, Kärdla - Leisi

66,2 km (ohjelman mukaan 55 km)

Kulut: kahvit ja rapaperitortut 5,60, lounas 2 kalaa ja vedet 22,70€, jäätelöt 1,70€, olut 2,50, tee ja kahvi 1,80, liput 7,40, illallinen 2x3,50
Yhteensä: 48,70€

Takana pitkä päivä ja pitkä matka. Siltikään ei kovasti väsytä, sillä tällä matkalla runsaan liikkumisen lisäksi olemme panostaneet sekä lepoon että varsinkin tankkaukseen. Aamiainen gasthausissa oli runsas ja maittava, varmaan paras tähänastisista. Fiilis näissä bed&breakfasteissa on jännä, välitön ja mutkaton. Tai riippuu tietysti paljon isäntäväestä ja muista vieraista, mutta ainakin Kivijüressa oli tosi mukavaa olla. Aamiaspöydässä nauttivat meidän lisäksemme yksi sveitsiläinen motoristipariskunta ja saksalainen tuttavapariskuntamme Hannoverin seudulta. Emäntä kertoi, että enempää hänellä vieraita ei kerrallaan olekaan, koska huoneita on vain kolme. Aika mukavalta kesätyöltä vaikutti. Fillaristit ovatkin varmaan hyviä asiakkaita; tulevat myöhään, käyvät suihkussa ja kaatuvat sänkyyn. Tulevat aamiaiselle (tosin syövät paljon) ja lähtevät varhain. Eivät jaksa pitää meteliä tai viettää huonoa elämää.

Majatalo sijaitsi liikkumisen kannalta hyvässä paikassa, ensimmäisen risteyksen jälkeen olimme jo päätiellä. Meille kerrottiin, että ensimmäiset kolme kilometriä olisi soratietä ja tietöitä. Todellisuudessa pätkä oli viiden kilometrin pituinen, mutta onneksi oli lauantai, joten tietyöläiset olivat viikonlopun vietossa. Muuta liikennettä kyllä oli jonkin verran. Sora oli melko suurta ja pyöreää kiveä, rengasrikoilta vältyttiin.

Aikamme täristeltyämme saavutimme asfaltin ja kylläpä taas rullasi kevyesti. Ensimmäinen osuus oli tänäänkin puuduttavan yksitoikkoista metsätaivalta, joten poljimme reipasta vauhtia Kassarin saarelle saakka. Oppaamme mainitsi nähtävyydeksi vanhan villatehtaan ja näin käsityönystävänä halusin sen ehdottomasti katsastaakin. Asiaa puolsi myös maininta viihtyisästä kahvilasta.

Vaemlan Villavabrik oli hieno. Rakennus vuodelta 1841 oli alunperin rakennettu Vaemlan kartanon heinäladoksi. Kyläkaupan ja jauhomyllyn kautta se muutettiin lopulta Neuvostoliiton aikana villatehtaaksi. Uuden elämän rakennus sai  vuonna 1992, jolloin se korjattiin ja villatehdas aloitti toimintansa uudelleen.  Toivottovasti se saa elää nyt tätä elämäänsä mahdollisimman pitkään, koneet ainakin näyttivät siltä, että ne kestävät ikuisesti. Jos joku osa menisikin rikki, sen voi varmasti korjata. Ei muoviosia, ei made-in-china-tekniikkaa. Paikallisten lampureiden toimittama villa kehrätään langoiksi, josta paikalliset käsityöläiset kutovat lapasia, liivejä, villapuseroita ja pipoja. Tuotteet myydään tehtaanmyymälässä. Helppoa ja yksinkertaista, eikä kovinkaan suuri hiilijalanjälki.Vaikka Timon peräkärryyn varmasti vielä yksi kaunis (ja edullinen: 62€!) villapaita olisikin mahtunut, jätin sen kuitenkin ostamatta.

Seuraava katselukohde oli kolmen kilometrin päässä päätieltä sijainnut Kassarin kappeli. 

Remontin yhteydessä syntyhistoria on pystytty paikallistamaan 1700-luvulle. Sodasta kappeli selvisi onneksi melko pienin vaurioin. Kirkko avattiin yleisölle jälleen vuonna 1992. Kappeli sijaitsee metsän keskellä, sähköä ei ole, joten jumalanpalveluksetkin toimitetaan kynttilän valossa. Hiljentyminen luonnon ja kappelin kauneuden keskellä oli tervetullut kokemus pyöräilyn lomaan.

Listalla oli tarjolla vielä Sääretripin niemenkärkeä, lintutornia ja erilaisia museoita, mutta olimme tyytyväisiä päivän kulttuuriantiin näillä kahdellakin kokemuksella.

Päivä oli tuulinen, etenkin Kassarin rannoilla. Ilma oli melko viileä (+13 ehkä), joten tuulikaan ei ollut mikään lempeä kesätuulen kosketus. Onneksi polkiessa pysyy suht lämpimänä, ainoastaan sormet palelivat, mutta emme antaneet periksi vaihtamalla ajohanskoja pitkäsormisiin malleihin. Tie kaartuili saaren ääriviivojen mukaan, joten ajoittain saimme nauttia myös myötäisestä tuulesta ja silloin matka sujuikin vauhdikkaasti.

Lounastimme oppaamme mainitsemassa virolaista perinneruokaa tarjoavassa grilliravintolassa. Se oli pieni vikatikki, kyseessä oli moderni kongressikeskus, ruoka täkäläisen mittapuun mukaan kallista (lohi 12,50€) ja ei niin kovin mieleenpainuvaa. Mutta koska muustakaan emme tienneet ja tankata piti, niin näin oli pakko tehdä. Noin kilometrin polkastuamme tien varressa oli mukavan näköinen paikallinen taverna, jossa oli kuulemma hyvää lammasta. Saksalaiset olivat tehneet paremman ratkaisun.

Lauttoja Saarenmaalle on kaksi vuorokaudessa, klo 12 ja klo 18:30. Valitsimme jälkimmäisen, joten meillä oli käytännössä koko päivä aikaa ajella runsaat 60 km. Jossain vaiheessa loppumatkasta saavutimme saksalaiset ystävämme ja ajelimme hetken matkaa heidän kanssaan. Rouvalla oli jalkakipuja liian isokokoisen pyörän takia. He olivat ostaneet pyörämatkan vuokrapyörien kanssa. Jäimme taas kerran pohtimaan keskenämme, että kumpi kannattaa; nähdä vaiva kaluston kuljettamisesta ja tietää ja tuntea, että alla on oma fillari, vai päästä helpommalla ja ottaa riski, että sopiva pyörä löytyy vuokraamosta. Ehkä oman pyörän mitat, mittanauha ja satula mukaan vuokraamoon? Vuokrapyörät pariskunta jättää Pärnuun hotellille, sen jälkee hyppääväät huolettomina bussiin, kun me taas menemme hyvissä ajoin linja-autoasemalle tyrkylle, että mihin bussiin mahtuisi kaksi pyörää ja peräkärry. Onneksi Pärnu-Tallinna-välillä on 15 vuoroa, joten emmeköhän me johonkin bussiin mahdu.

Saavuimme  Sorun lauttasatamaan pari tuntia ennen laivanlähtöä. Alueella oli leirintäalue, vierasvenesatama, jazz-festivaalit ja muutama teltallinen erilaisia ruukkujen ja rumpujen myyjiä sekä yksi vuohi. Meno oli sivistynyttä ja leppoisaa, ei mäyräkoirapahveja eikä känniörveltäjiä. Aurinko paistoi ja muurin vieressä oli melkein lämmintä istuskella ja lepuutella jalkojaan. Lauttajonossa tuuli puolestaan oli niin hyytävä, että saksalaisrouvan Haapsalusta ostama kirjailtu villapipo ei ollut yhtään liioiteltua. 

Laiva oli samantyyppinen kuin Turun saariston yhteysalukset. Autot alakannelle, ihmiset yläkannelle ja "salonkiin." Matka maksoi yhteensä 7,40€, reisija 2,60€ ja jalgratas 1,10€, matka kesti tunnin. Synkät sadepilvet Saarenmaan yltä olivat onneksi kaikonneet ja viimeiset kuusi kilometriä oli mukava rullailla sateen jälkeisessä, vehreässä maisemassa. 

Väljä turismtalu löytyi helposti.

Majataloa piti vanha pariskunta. Vaikka kaikki rakennukset olivat siistejä, kunnostettuja ja uusia, on täällä jotenkin pysähtynyt aika. Ehkä se on tämä hiljaisuus ja kaappikellon raksutus.
Pyörät vajaan ja illallispöytään. Taas mietimme miten pärjäisi kasvissyöjänä. Varmasti olisi syytä ilmoittaa jo matkaa tilatessa, että kasvisruokaa kiitos, sillä paikan päällä vaihtoehtoja ei ole. Tällä kertaa lautasella odotti riisiä, kanaa ja kastiketta, illallinen maksoi 3,50€. Huone siisti ja valoisa, peti kutsui tänäänkin varhain. Kokematta jäi Saarenmaan valkeat yöt.

21.6.2014, päivä 3, Haapsalu - Kärdla

39,6 km

Kulut: laivaliput 2x3€, pyöräliput 2x1,5€, ruokailu laivalla (2x seljanka, voileipä ja jaffa)10,60€

(gulassi, mureke, olut ja mehu) 11,50€, 2xlatte ja tiramisu 8€, eväät 9€, puutarhaolut 2€, 

yht: 50,10€

Takana erinomaisen hyvin nukuttu yö edessä hieno päivä. Herätiin varhain, oltiin ensimmäisinä ja ainoina aamiaisella ja todettiin, että lähdetään vaan ajelemaan kohti satamaa. Pyörämatka Haapsalusta Rohukülan satamaan oli 10 km. Reitti seurasi Eurovelo 10:tä, EU:n rahoittamat osuudet erottuivat kyllä hyvin. Yksi lyhyt kuvaustauko pidettiin Ungrun linnanraunioiden kohdalla.

Linnaa alettiin rakentaa 1893 ja edelleen kaivurit pörräsivät pihalla. Välissä varmaan vähän valmiimpikin, mutta toinen maailmansota teki tuhojaan. Metsät ovat samaten kovin monttuisia ja kumpareisia, sodan jälkiä kaiketi nekin. 

Nyt matkaamme Regula-lautalla 
Hiidenmaalle. Lauttoja mantereelta Hiidenmaalle on viisi vuorokaudessa klo 10:00 ja klo 16:00 välisenä aikana. Satamassa vaihdoimme kuulumisia pyöräilevän saksalaispariskunnan kanssa, heitä täällä piisaa. Olivat tulossa Riigasta ja matkalla Tallinnan kautta Helsinkiin ja Turusta Ahvenanmaalle. Suosittelimme saariston rengasreittiä Viking Linen sijaan. Ihanalta kuulosti ja näytti heidän menonsa, reissussa useita viikkoja ilman sen tarkempia suunnitelmia.Kolmen euron seljanka-lounas nautittu ja reitti Hiidenmaan puolella opeteltu.

Päivän etappi, 39,6 km tuli valmiiksi n. 13:30 mennessä. Ajomatkan Hiidenmaan puoleinen osuus oli erinomaisen pitkästyttävä myös tänään, onneksi sitä oli vain se kolmisenkymmentä kilometriä. Matkasta ei tosiaan paljoakaan mainittavaa. Lauttamatka sujui joutuisasti cafeteriassa varhaista lounasta nauttien. Se kannatti, sillä sataman ja Kärdlan välissä ei tainnut olla yhtään ruokapaikkaa tai kauppaa. Nähtävyydet muutenkin aika vaatimattomia, laiduntavia eläimiä ja hylättyjä rakennuksia.

Ehdin jo kehuakin autoilijoiden kohteliaisuutta.
Ajavat lujaa, mutta väistävät kaukaa. Uskoni vahvistuu hetki hetkeltä. Kärdlassa huomasin sen tänään siitä, että pysähdyin hetkeksi miettimään jotain suojatien läheisyyteen, niin jo vain autoileva herra pysähtyi antamaan tietä. Enkä siis ollut edes aikeissa ylittää sitä.

Löysimme majapaikkaamme Kivijüren helposti. Sisäänkäyntiä ei ollut sen kummemmin merkitty (kuten ei muuten edellisessä hotellisakaan), joten oli vähän sellainen olo, että tunkeudummeko nyt jonkun olohuoneeseen terassin kautta. Pöydän ääressä oli herra lukemassa lehteä, mutta avuliaasti isännöi hän, kun emäntä oli vielä kauppareissullansa. Saimme huoneen, oman toivottovasti, siitä herra ei tuntunut olevan täysin varma, ja asettauduimme taloksi. Tämäkin on B&B-tyyppinen majoitus, ihan perus yläkerran vinttikamari omalla kylppärillä.

Emäntä saapui pyörällään kaupasta ruokakassien ja kukkakimpun kanssa. Erittäin ystävällistä ja aulista palvelua jälleen kerran. Hoidimme maksun voucherilla ja tunsimme olevamme oikeita asiakkaita oikeassa huoneessa. Kauan emme huoneessa ehtineet viipyä, vaan lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Niitä Kärdlassa ei voi liiemmälti kehua olevan, luultavasti kävimme niissä kaikissa kolmessa. Ensimmäinen ja parhaalta vaikuttanut ravintola oli aivan meren rannalla, ei mikään vanha ja viehättävä rakennus kuten Haapsalun Kuresaal. Kurkkasimme sisään, muistutti kongressikeskusta, läksimme pois.

Lompsimme takaisin keskustaan, jalat vähäsen väsyneinä. Muistin menomatkalla nähneeni kivan, vanhan puutalon, kurkkasimme sisään, se paljastui pubiksi. Ruokaa olisi varmasti löytynyt, mutta rasvainen pubi-ruoka ei juuri sillä hetkellä innostanut. Laitoimme toivomme kadun toisella puolella sijaitsevaan niin ikään vanhaan, kauniiseen puutalokahvilaan, mutta hyvin englantia puhuva, ystävällinen nuori mies kertoi (ja näytti) valikoiman muodostuvan ainoastaan kahveista ja kakuista. Ei siis onnistunut sekään. Poika neuvoi meidät neljänteen osoitteeseen, Cafe Arteesiaan, kadun toiselle puolelle. Sama juttu jälleen ohjeistuksen kanssa, jossain kyltissä oli maininta, että ruokapaikka kakkoskerroksessa, mutta käytävän päässä oli vain suljettu, normaalin huoneenoven näköinen ovi. Melkein teki mieli koputtaa, ettei vaan häiritse ketään, jos tulemmekin jonkun omaan kotiin.

 Oven takana oli onneksi ruokala. Ensimäinen ajatus oli yhdistelmä Kaurismäen elokuvaa ja Neuvostoliittoa. Sali oli valtava, asiakkaita oli meidän lisäksi kaksi. Ystävällinen, mutta kielitaidoton nuori nainen otti vastaan tilauksemme ja maksumme. Tilasimme jotain ja jotain, saimme gulassia ja lihamureketta. Kasvissyöjien paratiisi tämä maa ei todellakaan ole. Ruoka oli metsurin annos maukasta kotitekoista ruokaa. Kivennäisvettä ei ollut, mutta meni se färssi appelsiininektariininkin kanssa. Henkilökuntakin viihtyi paremmin keittiössä kuin salin puolella, joten saimme aterioida todella rauhassa. Jälkiruoaksi olimme etukäteen päättäneet ottaa kahvit edellisessä viehättävässä kahvilassa, joten poistuimme paikalta kenenkään huomaamatta.

Viehättävässä kahvilassa kadun toisella puolen valmistauduttiin kesäsesonkiin uusimalla seinäkylttejä. Jälkiruokavatsaan mahtui taas yksi tiramisukakku ja maitokahvi. Kahvilasta oli lyhyt matka kävellä majataloon lepäämään ja keräämään voimia huomista koitosta varten. 

Lepoaika onkin ollut ylellisen pitkä tänään. Huilaamisen lisäksi olemme kerinneet käydä läpi kuvia ja tekstejä. Alakerrassa kuuluu olevan jalkapallon MM-kisakatsomo, mutta niin aktiivisia emme ole, että jaksaisimme sinne mennä. Ensimmäisen illan tuttavapariskunta Kallasten majatalosta on arvatenkin hankkinut matkansa samalta matkanjärjestäjältä, sillä säännöllisin väliajoin törmäämme toisiimme.